TERVETULOA!

Suomen ensimmäisen Top Chef Akseli Herlevi perustaa ruokafilosofiansa sesonkiajatteluun sekä laadukkaisiin,lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Akseli tarjoilee tässä blogissaan vinkkejä onnistuneisiin liharuokiin sekä kattaa pöytään reseptiikkaa, jossa lähtökohtana on helppous ja herkullisuus. Lue näiltä sivuilta lisäksi Akselin viimeisimpiä kuulumisia sekä pohdintoja lihapatojen äärestä.


Linkit


Avainsanat

gastro horeca Juhannus messut

Omaa tv-ohjelmaa?

--11.9.201110:49 pm

Kun taannoin olin New Yorkissa matkalla, sain melko mielenkiintoisen yhteydenoton. Muuan tuotantoyhtiö nimittäin lähestyi minua, ja he kysyivät että mahtaisinko haluta omaa kokkiohjelmaa ja showta.

Täytyy sanoa että leukani loksahtivat ammolleen, ”oottekste tosissanne” kysyin. Idea showlla on että saan vieraaksi jonkun hieman julkisuudesta tutun henkilön ja valmistan jotakin ruokaa liittyen vieraaseeni tai johonkin erityiseen teemaan. Välillä käytännöllisiä vinkkeja heitellen. Mun vieras on ottanut mukaansa jonkin hänelle läheisen tai tärkeän henkilön. Juttelemme niitänäitä ruoasta ja elämästä ylipäänsä ruoan tekemisen lomassa, ja lopuksi kokoonnumme yhteen pöytään nauttimaan antimista.

Tänään elämme sellaisessa hetkessä, jossa kuvaukset ovat jo takanapäin ja edessä taasen siintää esitykset, jotka alkavat lokakuussa lauantai-iltaisin!

Olkaahan kuulolla!

 

Aiheet: Maukas

Kiireisen keittiömestarin pikavisiitti New Yorkiin!

--31.8.20114:17 pm

 Moikka!

Kuten edellisessä blogissa jo lupailin, aioin ottaa selvää ison omenan ruokatarjonnasta, ja tavoite oli siis löytää täydellinen pihvi. New Yorkissa on toinen toistaan parempia ravintoloita, ensimmäisenä mainittakoon Death&Co, jossa sain eteeni ehkä parhaimman makuista ruokaa pitkiin, pitkiin aikoihin. Esim: Grillattua parsaa ja kinkkua, kera mehevän sienikastikkeen, tai hummerihampurilainen! Yksinkertaista, mutta äärimmäisen hyvää. Siitä minä tykkään!

 Toinen suositukseni on Katz-deli, jonka pastramileipä on jo legenda. Mielettömän maukasta.

 Täytyy sanoa että vajaan viikon mittainen ekskursio yhteen maailman ruoka-mekoista on aivan liian lyhyt. On jo vaikea keskittyä ruokaan siten kuin haluaisi, koska juokseminen ravintolasta toiseen, päivästä toiseen käy jaksamisen päälle. MM-tason urheilua sanoisin. Mutta hymy huulessa, ei sinne pääse kuitenkaan aivan joka päivä.

 Hyvät pihviravintolat ovat näemmä sielläkin kovin suosittuja sillä olin retkueineni liian myöhään liikenteessä ja pöytävarausta ei meille siunaantunut.

Rakas päiväkirja; ensikerralla olen ajoissa liikenteessä, ja etsin käsiini täydellisen pihvin.

 Ps: milloinkohan saamme Suomeen laadukkaan pihviravintolan? ;)

Aiheet: Maukas

Juhannus!

--26.6.20118:40 pm

Juhannus!

En edes muista milloin viimeksi juhannus olis ollut näin rentouttava. 3 päivän miniloma tuli todellakin tarpeeseen. Saunomista, kalastelua, rentoutumista ja tietty grillaamista. Grillaus taitaa ollakin ruoanlaittohommista niitä rennoimpia, ei ole mitään sääntöjä eikä niitä kuuluisia oikeaoppisia tapoja. Kaikki tavat ovat mun mielestä niin grillauksessa, kuin muussakin ruoanlaitossa oikeaoppisia. Kuitenkin hyvät raaka-aineet on aina hyvän ruoan perusta. Oletko huomannut kuinka juuri maasta nostetut uuden sadon perunat maistuvat aivan taivaallisilta, vain pikku voinokare päällään? Hyville raaka-aineille ei tarvitse tehdä juuri mitään. Monasti kokit sanovatkin että hyvästä raaka-aineesta voi saada aikaan huonon ruoan ja huonoista raaka-aineista ei voi saada hyvää ruokaa.

Mutta mitä on hyvä ruoka? Mitä se on sinun mielestä?

Mä nään että hyvä ruoka on kliseisesti yksinkertaista, hyviin raaka-aineisiin perustuvaa ja puhdasta. Sen lisäks mä haluan tietää mistä syömäni ruoka on peräisin. Eettisyys on myös tärkeää, niinkuin sekin että kunnioitamme kasveja ja eläimiä huolehtimalla niistä luonnollisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla.

Seuraavalla kerralla voin toivottavasti kuvailla maailman parasta pihviä. New York, ready or not, here i come!

Aiheet: Maukas | Avainsanat:

« Edellinen sivu





Anna palautetta

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Please leave these two fields as-is:

Protected by Invisible Defender. Showed 403 to 105 bad guys.