Reseptejä >> >> Merimiespihvi padassa
logo_arki_64x64 mType_nauta

Merimiespihvi

n. 450 g

Suomalaista naudanlihaa. Suojakaasupakattu.

Merimiespihvi padassa

4:lle

2 pakettia Tammisen Merimiespihvejä (yht. n.900 g) tai saman verran naudanpaistia

1,2 kg (12) perunaa

2 sipulia

1 porkkana

1 plo olutta (0,33l)

1 l voimakasta lihalientä

1 rkl kokonaisia maustepippureita

mustapippuria myllystä

suolaa

(2 laakerinlehteä)


Viipaloi kuoritut perunat. Kuumenna lihaliemi ja voitele pata/vuoka voilla.

Asettele padan pohjalle kerros perunaviipaleita ja ripottele kuullotettuja sipuli- ja porkkanasuikaleita päälle.

Paista pannullinen merimiespihvejä voissa kauniin ruskeiksi ja mausta ne mustapippurilla ja suolalla. Mikäli et löytänyt valmiita merimiespihvejä, leikkaa naudanpaisti ohuiksi pihveiksi ja etene ohjeen mukaisesti.

Laita pataan kerroksittain pihvejä, sipuli- ja porkkanasuikaleita sekä mausteita. Levitä loput perunaviipaleet päällimmäiseksi kerrokseksi.

Kaada pataan lihalientä ja olutta (vajaat 3 dl) sen verran, että perunat peittyvät.

Nosta avonainen pata 200-asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi.

Laita tämän jälkeen kansi päälle ja alenna uunin lämpö 150 asteeseen.

Tarkista kahden tunnin kuluttua, ettei liemi ole liiaksi haihtunut ja lisää tarvittaessa ylijäänyt olut.

Kokeile lihan kypsyyttä haarukalla ja tarkista maku.

Anna hautua vielä hetki, kärsivällisyytesi palkitaan ateriointihetkellä.

Tarjoile mehevä merimiespihvi ruisvoileivän, aidon venäläisen suolakurkun (myös Felixin Tsaarinkurkku kelpaa) ja kylmän huurteisen kera.